Wednesday, July 8, 2009

Bird Cherry leaves Kasvivärjäystä tuomen lehdillä

Kesäkuun puolenvälin myrskyssä iso tuomi kaatui puutarhan reunalta, ihmeen kaupalla mikään ei vaurioitunut, vain sipulien naatit menivät vähän lyttyyn, mutta oikenivat heti, kun oksat saatiin pois päältä:)
En ollut aiemmin värjännyt tuomenlehdillä, ja kun nyt lehtiä oli, niin ajattelin kokeilla.

Keräsin kolme kiloa tuoreita lehtiä, liotin yön yli ja ihmettelin, ettei väriä ollut vielä liuennut liotusveteen. Sitten keittelin hiljaisella tulella lehtiä, lopulta melkein viisi tuntia, kun väriä ei alkanut irrota. Keitoksesta lähti hyvin voimakas aika epämiellyttävä tuoksu, karvasmantelia tai jotain sellaista eli sisällä ei tätä kannata keittää.
Seuraavana päivänä siivilöin liemen ja laitoin aika vaaleaan liemeen 300g alunalla ja viinikivellä puretettua lankaa. Tunnin värjäyksen jälkeen väri oli hyvin vaalea, joten annoin lankojen vielä hautua yön yli liemessä. Väri ei ollut yön aikana tummentunut, joten otin langat pois ja pesin ne. Kaiken lisäksi vaikka langat olivat kuivumassa varjossa, puiden läpi siivilöityvä valo muutti osan vyyhdeistä punertavammaksi, vyyhtien sisäosa säilyi beigenä. Kuivaan yleensä langat varjossa narulla, eivätkä värit muutu.
Väri oli niin vaalea, että värjäsin langat uudelleen krapin jälkiliemessä, ja nyt niistä tuli mukavan oransseja, kuvassa olevat vasemmanpuolimmaiset vyyhdit.

Ihmettelin tuota värjäystä, yleensä puiden lehdet antavat ihan mukavan keltaisen, ja kilo lehtiä 100g lankaa kohti olisi pitänyt olla riittävä määrä.
Laitoin jo keitettyjen lehtien päälle lisää vettä, nostin ämpärin kasvihuoneeseen ja kolmen päivän kuluttua lehtiliemi alkoikin käydä, lehdet nousivat pintaan ja kuplivat. Kahden päivän käymisen jälkeen siivilöin liemen ja värjäsin normaalisti 100g esipuretettua lankaa, tuloksena oli kuitenkin edelleen hyvin vaalea beige. Ehkä lehdet olisi vielä pitänyt kiehauttaa?

En antanut periksi.
Sitten keräsin uudelleen ämpärillisen jo hiukan nahistuneita lehtiä, nyt niitä tuli 700g. Kaadoin lehtien päälle kiehuvaa vettä ja laitoin ämpärin kasvihuoneeseen. Sekoittelin lehtiä päivittäin ja odotin niiden alkavan käydä, mutta näin ei nyt sitten tapahtunutkaan, ehkä nahistuminen haittasi. Kuuden vuorokauden jälkeen ämpärin pintaan alkoi tulla jotain vaaleaa, ei ihan hometta, mutta jotain, ja niinpä sitten keitin lehtiä liemessään hiljaisella tulella tunnin ja siivilöin.
Laitoin liemeen saman tien 100g esipuretettua lankaa ja heti kun lämpö nousi 80C, lanka olikin muuttunut kauniin keltaiseksi. Väri ei vieläkään ollut kauhena voimakas, mutta huomattava parannus edellisiin värjäyksiin verrattuna:) Otin lämmön pois päältä ja annoin langan hautua 30 minuttia, jonka jälkeen otin sen pois liemestä. Nyt väri on pysynyt ihan hyvin pesun ja kuivauksen jälkeen.

Ihan heti en varmaan kerää uudelleen tuomen lehtiä, koivun ja lepän lehdistä saa parempaa keltaista varmasti, mutta selvästi tuomen lehdilläkin saa keltaista pitkällä liotus-ajalla:)

In English
Couple of weeks ago in June there was a storm and a big wild Bird Cherry (Prunus padus) fell to my garden. Luckily it missed the peonies and woad plants, and my onions were not very big yet, so their leaves weren't crushed badly, when the tree fell on top of my onion bed. Now the onions are growing nicely again:)
I had never dyed with the leaves of this tree, even though it is very common here in the woodland edges.

So now before DH took the chainsaw and cleared the trunks away, I collected 3 kilos of fresh leaves, soaked them overnight and was surprised when there wasn't any color yet in the water. Then I simmered them, for five hours all together and even then there wasn't much color in the bath. The smell was very unpleasant, so it was good I was doing this outside.
The next day I strained the bath and put 300grams of premordanted (alum and cream of tartar) white yarn in it. After simmering for one hour the yarns were very pale so I let them cool in the bath until next morning. The color was still very pale yellow, so then I washed the yarns. On top of getting practically no color, the yellow yarn that got some sun through the tree leaves while the yarns were drying outside, changed to browner yellow outside, the inside of the skein stayed pale yellow. I dry the yarns in a line in the shade of big trees and usually there is no change in colors.
I overdyed these unsuccesful yarns in a afterbath of madder and got a nice browinsh orange, the skeins on the left in the picture below.

I was surprised, because usually tree leaves give nice yellows and the ratio of ten times to one of the weight of the leaves to the yarn should have been enough.
I then covered the already once boiled leaves with water again and put the bucket in the greenhouse. After three days the liquid started to ferment, and there were bubbles. After two days of fermenting I strained the bath and dyed 100grams of premordanted yarn as usual, but still got only pale beige. Perhaps I should have also simmered the leaves?

I didn't give up yet.
The leaves in the branches were already a little dry, but I collected a bucketful of them anyway, and got 700grams of partly dry leaves. I poured boiling water over the leaves and set the bucket in the greenhouse to ferment. Well, this time they didn't start to ferment at all and after six days there were white streaks in top of the liquid, not mold, but something.. I don't know what, and so I then simmered the leaves for one hour before straining the bath. I put 100grams of premordanted yarn to the bath when it had cooled a little, and when the temperature got back up to 80C (simmer), this time the yarn had turned to nice yellow right away. The color wasn't very strong but it was a great improvement compared to my earlier dyeings:)
I turned the heat off and let the yarn steep for 30 minutes before I removed it from the bath. I didn't want to risk it to steeping longer. Now this color has been stable after washing and drying.

I don't think I will dye with these leaves again soon, I get much better colors from birch or alder leaves, but obviously also bird cherry leaves give yellow with fermenting:)


13 comments:

  1. Thank you for posting all of your different steps, I've been having awful luck dying with plants from my yard that are supposed to be good dye plants... I suppose I am a little more heartened seeing that even someone who is very experienced still has some plants where they try and try again. Maybe my next try (with walnut leaves, that should be foolproof!) will be successful.

    ReplyDelete
  2. Did you try with the bark ? I gonger color with the bark than with the leaves and when I started reading your post I thought oh my all that bark . The thin branches give more color too , IMH experience .Let us know !
    Danièle

    ReplyDelete
  3. Hurja työ! Mutta ihanan värisiä lankoja!

    ReplyDelete
  4. Kiitos:)
    Phislady, I was glad to see that you got a very nice yellow from daylilies, and I hope the walnut leaves turn out ok, too. I have to admit, that many plants from the garden usually give only yellows or tans, but I like to use plants that I find easily for those colors.

    Daniele, Thanks for the tip!!
    I still have the twigs in a pile, so I could try to use them and only today when I went to see them, I noticed that the bigger trunks were covered by lichens, I don't know how I missed that, so I'll try to scrape the lichens off them:)
    I have alder and buckthorn bark dyed yarns now waiting to be washed, so I will write about them as soon as I have them dry and photographed.

    ReplyDelete
  5. I love your tenacity....never say die...say dye....lol

    ReplyDelete
  6. Hi Leeena I admire you persistence! I owuld have given up long before-nice to know you were rewarded in the end. It is very interesting that fermentation produced a colour.

    ReplyDelete
  7. Hi Cedar and Helen!
    Helen, it is from you that I learned to ferment dyestuffs, and all the time I find that so many dyestuffs give better color if given time to steep and ferment.
    So thank you:)

    ReplyDelete
  8. I just discovered your blog while doing some research on growing indigo (in southern California) and am amazed at your beautiful colors. very inspiring! thank you!

    ReplyDelete
  9. Moi! Tuomen lehdillä olen minäkin värjännyt muutamaan otteeseen, eikä niistä tavallisella alunavärjäyksellä juuri minkäänlaista väriä tulekaan. Mutta jos käyttää rautavihtrilliä sävytteenä/jälkipuretuksena, niin saa todella kaunista vihreänharmaata.

    ReplyDelete
  10. Hei Eila,
    hyvä, että vahvistit tuon tuomenlehtijutun. Luulen,että ne tarvitsevat pitkää käymistä ja ehkä myös korkeampaa pHta, että värit irtoaisivat, mutta toisaalta helpompiakin keltaisia saa:)

    ReplyDelete
  11. Tervehdys kaima, tämä vastaus viipyy, koska lyen tätä vasta nyt helmikuussa 2015, mutta luuletko että tuomen lehdista tai kuoresta ilosi puretteeksi? Siitä kun ei lähde väriä, ei olisi suurempia sävytysongelmia? Kokeilitko sittemmin kuorilla värjäystä? millaisin tuloksin? Sivusi ovat suuremmoiset; tietopuoliset ja hauskat. Kiitosia, olen siekkaillut niillä jo useasti, koska olen kiinnostunut kasvien väriaineista. Ei vain ole mahdollisuuksia itse kokeilla paljonkaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista, vaikka näin jälkikäteenkin:)
      En koskaan ehtinyt sitten kokeilla tuomen kuorta, se tuntui jotenkin olevan niin tiukasti kiinni, että en jaksanut alkaa sen irrottamiseen, mutta uskoisin kyllä sen sisältävän tanniineja niinkuin muutkin kuoret yleensä. Tuomia kasvaa täällä aika paljon, eli pitäisi vaan kaataa juuri oikeaan aikaan, niin että kuori irtoaisi helpommin. Todennäköisesti lehdissäkin voi olla tanniineja, melkein kaikissa kasveissa on niitä, mutta pienempiä määriä kuin kuoressa.

      Delete