Sunday, April 1, 2007

Puretuksia Mordanting

Viime viikolla olen esipurettanut lankoja. "Värjäysurani" alussa esipuretin kirjojen neuvojen mukaan, sitten oli vajaan 10 vuoden kausi, jolloin ajan säästämiseksi puretin samanaikaisesti värjäyksen kanssa, mutta nyt olen taas päätynyt esipurettamiseen. Tärkeimpänä syynä siihen on se, että mielestäni väri tarttuu lankaan silloin paremmin. Varsinkin sienivärien ja mm resedan ja krapin kanssa olen huomannut, että väristä tulee meillä voimakkaampi esipuretuksen kanssa, eikä väriä irtoa pesussa niin paljoa. Olen olettanut sen johtuvan siitä, että jos puretusaine laitetaan väriliemeen, osa metallisuoloista tarttuu siellä väriaineeseen eivätkä ne sitten enää ota kiinni niin pysyvästi lankaan. Mutta kun en ymmärrä tarpeeksi kemiaa, niin tämä on vain mutua. Luulen myös, että valonkesto on parempi esipuretetuilla langoilla, sitä minun on pitänyt testata jo vaikka kuinka kauan, mutta vieläkin on testilangat tekemättä.
Esipurettamalla myös säästän puretusainetta, kun voin käyttää samaa lientä moneen kertaan.

Ensimmäiseen esipuretussatsiin laitan 12g alunaa (vähempikin voisi riitää) ja 5g viinikiveä/100g lankaa. Yleensä puretan ja värjään 800g-1kg lankaa kerralla, pataan ei mahdu enempää väljästi. Laitan langat kädenlämpöiseen veteen ja lisään kuumaan veteen liotetun puretusaineen vasta, kun liemen lämpö on lähempänä 80 astetta. Mielestäni aluna liukenee tasaisemmin veteen kun se on tarpeeksi kuumaa (eikä vajoa pohjalle).
Annan lämmön olla 80-90C tunnin ajan tai pidempään ja lisäksi langat saavat jäähtyä puretusliemessä seuraavaan päivään. Sitten otan ne pois ja ne saavat kuivua. Hidasta hommaa tietysti näin, mutta kaikenlaista muuta tekemistä on kuitenkin samaan aikaan.

Käytän samaa lientä uuden puretuksen pohjana. Uuden langat vaan liemeen ja nyt lisään alunaa vain 6g ja viinikiveä 2g (jos ollenkaan) /100g lankaa. Viinikiven määrä riippuu vähän siitä, mihin värjäykseen olen ajatellut langat laittaa, krappivärjäyksiin en yleensä lisää viinikiveä, kun taas keltaisissa se tekee väristä lämpimämpää.
Jatkan näin samalla puretusliemipohjalla oikeastaan koko kesän.

Olen pyrkinyt antamaan puretettujen lankojen seistä vähintään päivän, mutta usein paljon pidempäänkin. Nyt esipuretettuja oli 4kg, valkoisia ja harmaita, mutta lisää pitää tehdä aina sopivissa väleissä. Kun tarvitsen kattilan johonkin muuhun värjäykseen, tyhjennän puretusaineliemen isoon saaviin odottamaan seuraavaa käyttöä.

Seuraavaksi pitäisi värjätä samettijalkavihreitä, niihin käytän rautavihtrilliä1g/100g lankaa ja niiden kanssa puretuksen teen värjäyksen lopussa, vaikka senkin voisi tehdä etukäteen. Ehkä siirryn esipuretukseen niidenkin kanssa tässä pikkuhiljaa, se olisi myös lankaystävällisempää, kun langat tavallaan vielä "huuhtoutuvat" lisää väriliemessä pesujen lisäksi.
Samettijaloista enemmän myöhemmin.

Last week I have premordanted yarn. I usually dye 800g-1kg yarn at a time, I don't have pots big enough for larger amounts. In the first mordantbath I put 12g alum and 5g cream of tartar/100g yarn, let it simmer at 80-90C for at least an hour and then let the yarn cool in the mordantbath until next day. After that I dry the mordanted yarn so then it is ready when I need to dye it.
I use the same bath to mordant more yarn, and now I need only 6g alum and 2g CoT/100g yarn.
This way I can use the same bath all summer. I have now 4kg of premordanted white and grey yarn waiting to be dyed.

No comments:

Post a Comment